Lapin Omavalmennus
13.12.2011: Mitä varten kuntovalmentaja on olemassa?
Kuntovalmentajasi tehtävä on tukea, motivoida, kannustaa ja liikkua mukanasi treeneissä. Et ole hetkeäkään yksin valmennussuhteemme aikana: Henkilökoh-tainen valmentajasi antaa kaiken ammattitaitonsa käyttöösi sataprosenttisesti. Harjoitusten optimointi sinulle sopiviksi tehostaa samalla myös ajankäyttöäsi, koska sisältyyhän elämään paljon muutakin kuin pelkkää liikuntaa. Myös jatkuva seuranta ja konsultointi on olennainen osa prosessia.
Kuntovalmennuspalvelu perustuu ennen kaikkea henkilökohtaisuuteen. Palvelu on monipuolista, kaikki kunnon osa-alueet huomioonottavaa valmennusta, tavoitteesta ja lähtökohdista riippuen. Yksikään meistä ei ole samanlainen, mikä otetaan aina huomioon suunnitelmaa luotaessa. Kuntovalmentaja laatii sinulle tavoitteitasi ja toiveitasi vastaavan harjoituskokonaisuuden. Omaan hyvinvointiisi ja terveyteesi panostaminen on elämäsi paras sijoitus: Sitä ei voi eikä saa verrata esimerkiksi auton tai veneen ostoon. Kokeile sinäkin, sillä kuntovalmentajan tuella ja avulla minkään hyvinvointiin liittyvän tavoitteen saavuttaminen ei ole mahdotonta.
Takaisin
|