Tänään on maanantai, 06. helmikuuta klo 18:31

 

Personal training on henkilökohtaista kuntovalmennusta, jossa otetaan huomioon kaikki fyysisen kunnon osa-alueet yksilön omat toiveet, tarpeet, mahdollisuudet ja lähtökohdat huomioiden. Tyypillisesti kuvitellaan, että kuntovalmentaja tekee työtään ainoastaan kuntosalilla, mutta näinhän asian laita ei ole: Lajikirjo on laaja ja vaihtoehtoja on paljon. Valitsemme sinulle toimivimmat lajit/harjoittelumuodot ja teemme yhdessä suunnitelman sekä fyysisen että henkisen hyvinvointisi parantamiseksi. Avainasemassa on toiminnallisuus: Kaikki harjoittelussa tähtää siihen, että siitä on hyötyä myös arkielämässä tai esimerkiksi tietynlaisessa työssä tai urheilulajissa. Harjoittelu, ravitsemus ja lepo kulkevat kaikessa liikunnassa käsi kädessä, jonka vuoksi ne näyttelevät suurta roolia myös personal training-valmennussuhteessa. Ohessa palveluitani, tutustu rauhassa ja valitse sinulle toimivin.

Yksilövalmennus

Yksittäinen harjoitus, muutaman treenin mittainen sparrausjakso tai pitempikestoinen valmennus, kaikki tämä on henkilökohtaista kuntovalmennusta. Valmennuskokonaisuudet muotoutuvat aina yksilön tarpeiden ja toiveiden mukaan: Harjoittelu on monipuolista ja juuri parhaiten sinun tavoitteitasi tukevaa. Yksilöllinen harjoituskokonaisuus helpottaa tavoitteiseesi pääsyä ja toimii myös erinomaisena motivoijana. Yhteisillä valmennus- ja harjoitustapaamisilla muun muassa teet yhdessä valmentajasi kanssa tehokkaan treenin, käytte läpi ravitsemuksellisia asioita ja keskustelette muista valmennukseen liittyvistä asioista. Konsultointi, jota kannattaa käyttää hyväksi, voi liittyä mihin tahansa liikuntaa ja terveyttä koskevaan, sinua askarruttavaan osa-alueeseen. Valmentaja on olemassa nimenomaan sitä varten, että otat häneen yhteyttä tiukan paikan tullen.

Esimerkki 3kk mittaisesta valmennuksesta: Alkuhaastattelu, lähtötason kartoitus, harjoituskokonaisuus kaikkine tarvittavine ohjelmineen, yhteensä 12kpl harjoitus- ja valmennustapaamisia yhdessä kuntovalmentajasi kanssa, konsultointi ja kehityksen seuranta jakson päätteeksi.

Esimerkki 5 harjoitustapaamisen sparrausjaksosta kahvakuulaharjoitteluun: 5kpl harjoitus- ja valmennustapaamisia yhdessä kuntovalmentajasi kanssa, perusteiden ja perusliikkeiden läpikäyntiä valmennuksellisesti. Jokainen harjoitus päättyy tehokkaaseen treeniin ja jakson lopuksi opit myös erikoisliikkeitä. Mukaan myös perusohjelma omaharjoittelun tueksi.

Ravintovalmennus

Oikeanlainen ravitsemus on hyvin oleellinen osa liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja. Liittyipä tavoitteesi sitten liikuntasuorituksen tehostamiseen, painonpudottamiseen tai vaikkapa lihasmassan kasvattamiseen, terveellinen ruokavalio helpottaa sekä optimoi tuloksiin pääsemistä. Tuntuuko että liikut tarpeeksi, mutta jotain kuitenkin puuttuu eivätkä tulokset ole niin hyviä kuin ne kenties voisivat olla? Tällöin ravitsemuksellisten asioiden tarkastaminen ja korjaaminen voi olla kohdallasi ajankohtaista. Ilman oikeanlaista ravitsemusta liikunnasta ei usein saada niitä hyötyjä mitä olisi mahdollista saada.

Tiedätkö muuten miten ihmiset söivät kivikaudella ja mitä nykyihminen voisi ottaa heidän syömisistään ja syömistavoistaan opiksi? Geneettisesti ihminen on luotu syömään aivan jotain muuta, mitä nyky-yhteiskuntamme meille suurimmaksi osaksi tarjoaa. Paleoottista eli kivikautista ruokavaliota voi huoletta suositella kaikille, koska se on maailman puhtain ja ravintorikkain ruokavalio: Ravintoaineet pidetään mahdollisimman puhtaina ja syödään vain oikeaa ruokaa olematta absolutisti. Ravintovalmentajasi antaa sinulle tarvittaessa lisätietoa aiheesta ja vie sinut aikamatkalle tuhansien vuosien taakse. Optimoi energiatasosi ja suorituskykysi ja kokeile tätä tappavan tehokasta ruokavaliota!

Ryhmävalmennus

Ryhmävalmennus on henkilökohtaista kuntovalmennusta ryhmässä. Miltä tuntuisi treenata yhdessä vaikkapa parhaan ystäväsi kanssa ammattilaisen valmennuksessa? Valmennustapaamiset toteutetaan ryhmässä (esim.2-4 hengen pienryhmä), jolloin myös muiden tuoma tuki ja yhteishenki auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi paremmin. Sopii erityisen hyvin esimerkiksi työ- ja kaveriporukoille. Ryhmävalmennus on rautaa!

Yritysvalmennukset

Investointi henkilöstösi kuntoon kannattaa: Säännöllinen liikunta vähentää yrityksesi työterveyskuluja, sairauslomapäivät vähenevät sekä henkilökunta työskentelee iloisempana työssään. Parhaimmillaan liikuntaan panostettu euro voi tuottaa jopa kymmenkertaisen säästön vähentyneinä sairauspoissaoloina sekä lisääntyneenä työtehona. Esimerkiksi viikoittaiset kahvakuulatunnit, hyvinvointi aamu- ja iltapäivät tai koko vuoden kestävät valmennukset laajempine sisältöineen sopivat erityisen hyvin yrityksille ja hyödyttävät henkilöstösi hyvinvointia pitkällä tähtäimellä.

Miten sinä haluat henkilöstösi voivan?

Lisäpalvelut

- Kahvakuulaharjoittelu ja -valmennus
- Kuntokartoitukset
- Eri urheilulajien fyysinen harjoittelu
- Konsultointi urheiluun, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen
- Erilliset harjoitusohjelmat (eri lajeihin, kahvakuulaharjoitteluun, eri ominaisuuksiin, kuntosalille jne.) 
- Toiminnallinen harjoittelu omalla keholla ja eri välineillä
- Liikkuvuusharjoittelu ja huoltava harjoittelu
- Liikunta- ja hyvinvointiaiheiset luennot
- Yksittäiset treenit ja demoharjoitukset


"Tiedä tavoitteesi niin tiedät minne olet menossa ja mitä sinun tulee tehdä sen saavuttamiseksi."